lauantai 13. helmikuuta 2010

Jakomäessä koiralenkkeilyä

Tänään klo 13 alkoi Jakomäen metsä täyttyä vesikoirista.Paikalle oli 15 perroa ja 1 portugeesipentunen Siiri. Yritän kaivella muistilokeroistani kaikkien nimet; Ronja, Remu, Kola, Noki, Nero, Neva, Saaga, Mila, Robin, Elvis, Pepe, Pinta, Pablo, Kiia ja Aatu. Eli yhteensä 16 vesiäistä juoksi pitkin Jakomäen metsän polkuja ohitellen hidastelevia ihmisiään. Pientä kontaktia lukuunottamatta reissu sujui todella hienosti, no pieniä murraamisia urosten kesken ei lasketa. Remu rakastui ensin Siiriin, joka oli ehtinyt taas kasvaa ihan hurjasti, sitten kohteeksi otettiin puolivuotias Pepe ja sitä sitten astuttiin ja painettiin lumeen pienen örinän kanssa.. Huoh.. No en ollut ainoa joka joutui omaansa paimentamaan.. Emppu joutui Kolaa ojentamaan, kun herra otti ja rakastui ihanaan Saaga-neitiin. ;)

Tässä linkki Janne Lehtisen ottamiin kuviin..
klik

3 kommenttia:

  1. Hui, olipas paljon vesieläimiä liikkeellä yhdellä kertaa. Siinä olis kummitädillä paljon rapsutettavaa. :D

    VastaaPoista
  2. Tuu joskus mukaan noille lenkeille, siellä varmasti saat rapsutuskavereita, vaikkakin alkuun kukaan ei ehdi olla rapsuteltavana, kun pitää juosta pää kolmantena jalkana.. :)

    VastaaPoista
  3. Juu, mielelläni tulen! Ja voi olla, että kerrankin nähdään lenkki,jossa ei juosta, kun kaikki eläimet on hankkiutunut kahden R:n kummitädin luo rapsutettavaks. :D

    VastaaPoista