torstai 12. marraskuuta 2009

Remun ilta

Eilen kun tulin töistä kotiin, ehdin piipahtaa siellä parikymmentä minuuttia, kun sitten olikin jo taas lähdettävä. Remulle ruuat matkaan, treeniliivi päälle ja auton nokka kohti Itää ja osoitteena Annan koti. Osallistutaan Ronjan kanssa Rally-toko kurssille ja eilen oli infotilaisuus Annalla. Sain luvan ottaa Remun mukaan, koska sieltä lähdimme suoraan vielä agiliitelemään. Remuhan käyttäytyi ihan koiramaisesti, ei riekkunut, mitä nyt kävi kerjäämässä kaikilta rapsutuksia. Tullessamme Remu joutui pusutulitukseen., kun pieni Neva päätti pusuttaa Remun pöpiksi. Remu oli jo hätää kärsimässä ja teki harhautuskäännöksiä ja yritti päästä tilanteesta pois, mutta Neva vaan hyökkäsi uudelleen kimppun. No eihän siinä Remun auttanut muu kuin ärähtää muutaman kerran matalan murinan säestyksellä, niin pikkuneiti heittäytyi seljuulleen. Ja taas sinkosi siitä uudelleen pusuttelemaan. Yläkerrassa meno vähän rauhoittui, kun Neva kävi sitten puremassa ihmisten jalkoja, käsiä, huulia ja korvia.. Remulle teki tosi hyvää olla ihmisten ympäröimänä ja kun se sai itse käydä hakemassa huomiota, kuka sitä siten antoi tai jätti antamatta, mutta että kenenkään ei sitä tarvinnut kutsua luokse. Se kun ei ole niin vieraiden perään, paitsi sitten muutamien tuttujen, jotka ovatkin asia erikseen.. :)

Agilityssä se kävi vähän sinkomassa omia juoksujaan, ei millään olis malttanut kuunnella mitä piti tehdä, mutta kun mulla meinasi pinna palaa, niin kyllä se sitten tuli mukana ja näytti että kyllä mä osaan, en vaan aina viitsi.. Remu palkkautuu mukavasti sekä namilla että lelulla, lelusta näyttää kyllä saavan sekin spurttivaihteen päälle. Kun vielä saisi nuo omat ohjaukset hallintaan, niin koirakin voisi ehkä pystyä niitä lukemaan paremmin. Eilen tehtiin valssiharjoituksia, takaaleikkausta, pituus, muuri, aita eteenmenoa, sekä puomia. Puomilla Remu ei onneksi kiidä niinkuin Ronja, ja malttaa jopa pysähtyä kontaktille.. Jee, oikein onnistunut ilta.
Kiitos siitä kuuluu Annalle ja Anninalle ja agilitytreenikavereille!

maanantai 9. marraskuuta 2009

Remu maalaiskoira

Kävin eilen päivällä mummolla siivoamassa Kalliossa ja jätin Remun autoon siksi aikaa, kun tuo ei viihdy mummon luona ollenkaan. On pentuna säikähtänyt siellä jotain, niin ei pysty olemaan rentona ollenkaan. Ajattelin tehdä lenkin Töölönlahden ympäri Remun kanssa, kun aamupäivällä olin Ronjan kanssa pentutreffeillä eikä Remua huolittu sinne mukaan. Ajoin auton Töölönlahden reunalle ja kuinka ollakaan, Remuhan oli ihan jäykkänä koko matkan eikä pystynyt haistelemaan, eikä sitä kiinnostanut muut koiratkaan ollenkaan saati linnut.. Enhän mä muistanut että tuo meidän otus on senverran ääniherkkä, että junat ja ratikat sai sen ihmettelemään noita kummallisia ääniä niin paljon ettei sitten herra pystynytkään nauttimaan kävelylenkistä ollenkaan. Muutama koiranomistajakin väkisin tuputti omat koirat iholle, eikä se hetkauttanut Remua millään tavalla.. yleensä tuollainen olisi aiheuttanut jonkinlaista kiinnostusta.. :) Voi meidän pientä "maalaiskoiraa". Täytyy myöntää, kun rupesi kuuntelemaan, niin onhan tuolla keskustassa huomattavasti meluisampaa, kuin meidän kotinurkilla Suutarilassa. Ja sitten taisi olla ihmisiäkin liikaa Remun mielenrauhalle, kun jouduimme väistelemään lastenvaunuja ja ohittelemaan hitaasti käveleviä ihmisryhmiä ja tuli fillaristejä ja lenkkeilijöitä joka suunnasta. Eli me ei ainakaan koskaan voida muuttaa keskustaan Remun kanssa asustelemaan, Ronja kun on asustanut ekan elinvuotensa Kalliossa, ei piittaa noista äänistä millään tavalla. Hauska miten nämä yksilöt ovat niin erilaisia. Ja jännintä asiassa on ettei Remu ole paukkuarka ollenkaan ainoastaan ääniherkkä yksilö.

Pentutreffeillä

Käytiin Ronjan kanssa "kuokkimassa" eilen Ronjan lastenlasten treffeillä. Kaikki viisi suloista pentusta oli paikalla, Sessan, Cara, Miisa, Zili, ja Noki, sekä näiden äiti Miisa. Kolme mustaa neitosta olivat niin samannäköisiä, ettei niitä pystynyt näin äkkiseltään tunnistamaan. Noki ja Zili ovat myös väritykseltään hyvin samanlaiset, mutta Noki on huomattavasti siskoaan isompikokoisempi. Ronja viiletti pentujen seassa ylpeän mummon roolissa ja juoksi Miisa-äipän kanssa kilpaa pitkin peltoja. Kolan kanssa otettiin myös muutamat juoksukilpailut, mutta pikku-Noki on vieläkin näkymätön. Ronjalle Noki on täysin ilmaa, sitä ei vaan ole olemassa. No ehkä kun pikkumies kasvaa, niin alkaa sekin saada osaansa mummon kurista.. :) Oli mukava tutustua uusiin koiriin ja heidän omistajiinsa. Toivottavasti tapaamme joskus uudelleenkin.

Kuvia tulossa, kunhan saan ne ensin ulos kamerasta.