lauantai 15. tammikuuta 2011

Mellunmäessä 6:n vesiäisen kera

Käytiin Empun ja Annan kanssa Mellunmäen metsissä kera kuuden koiran eli Ronja ja Remu, Kola ja Noki sekä Nero ja Neva. Tälläkertaa Remu iski silmänsä ihanalle tuoksuvaan Nevaan ja jätti kerrankin Nokin rauhaan. Neva parka kun ei osaa tai ei ainakaan nyt sanonut Remulle mitään joka häikäilemattä astui Nevaa aina kun meidän silmä vältti.. Huoh.. No Remu ei vielä tiedä mikä sitä tuleman odottaa, nimittäin pallien poisto. Kyllä, aion poistattaa Remulta kulkuset, koska sen mielenrauha järkkyy aina kun lähistöllä on ihania koiranaisia. Tulee myös helpottamaan agilityn harrastamista, kun ei mene pojan pää sekaisin jos mukana on narttuja jotka tuoksuu hyvälle.. Mutta tämänpäiväisestä metsäilystä vielä, pakkasta oli mukavat -13, vähän hipsuvarvas Ronja nosteli tassujaan, mutta muuten juostiin ja peuhattiin lumessa. Aurinko pilkahteli taivaalla ja tuulta ei ollut juurikaan, eli parempaa ilmaa ei juurikaan tähän aikaan vuodesta voi hakea. Koirat on olleet illan rauhakseen ja nukkuneet. Ainiin Ronjalla on vaaleanpunainen ja Remulla keltainen liivi tunnisteeksi..

Kola konsertoi ja lopulta tapahtuu taklaus.. :)

3 kommenttia:

  1. Ahhahaha, repesin taklauksen kohdalla! :D

    VastaaPoista
  2. Hyvä että iskälle kelpaa taas tytötkin ;-)

    VastaaPoista
  3. Vai että lähtee isiltä pallit! Onneksi kerkesi kuitenkin Caron saamaan aikaiseksi. Voidaan sitten huojentunein mielin nähdä isonakin pelkäämättä sukurutsaa! =)

    VastaaPoista