perjantai 23. lokakuuta 2009

Vieraileva tähti

Tänään kurvasi auto pihaan juuri samalla sekunnilla kuin minä tulin töistä ja auton takakontista loikkasi Sesse-portugeesi ulos. Hihan käteeen ja kassi olalle ja koira jo lähtikin vetämään kohti ulko-ovea, eikä sitä edes kiinnostanut mamman ja papan lähteminen. Luulin että meillä Remu pistää Sessen kuriin ja nuhteeseen, mutta väärä luulo; se olikin rouva-Ronjalainen. Taisi sanoa aika ilkeästi, koska Sesse vietti ajan eteisessä oven luona. Lähdettiin autolla Haltialan pelloille juoksemaan ja koirat viilettikin pitkin mutaisia peltoja. Seistessäni selin metsään päin, niin eikös siellä sitten ollutkin koirakko ja kuulin kun nainen huusi, että sun koirat on täällä.. No koko lauma tietty siellä haukkumassa ja minä kutsumaan nakin voimalla niitä luokseni, Remu ja Ronja tulikin ja kävi Sessekin pari kertaa kääntymässä, mutta kävi uudelleen haukkumassa, mutta lopulta tuli luokse ja sain sen kytkettyä myös. Jännitti pikkisen miten Sesse tulee luokse, mutta tosi hyvin loppupeleissä tuli. Jatkettiin sitten hihalenkkiä teitä pitkin ja mentiin uudelleen toiselle pellolle missä jatkettiin vielä juoksemista. Kutsuin niitä aina vähän väliä luokse ja hyvin tulivatkin kun mukana oli pussillinen nakkeja. Takaluukkuun kolme mutaista koiraa ja sitten kotiin suoraan suihkuun tassu ja masupyykille. Nytkaikki rahottuivat vihdoin kun äsken vielä eteisestä kuului piippausta, "kukaan ei leiki mun kaa".. Meidän äiti-poika on senverran sisäänpäinkääntyneitä, että sisällähän ei muiden kanssa leikitä. piste. Siihen oli siis Sessenkin tyydyttävä.. :) No ei se rauhassa oleminen kauaa kestänytkään.. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti