keskiviikko 14. lokakuuta 2009

Remu agilityssä

Remun kanssa on aloitettu agility ja nyt olikohan neljäs vai viides kerta kun oltiin mukana. Remu on oppinut odottamaan esteen takana istumassa, mikä oli minulle ihan superyllätys, kun ennen pomppasi aina makuulta tai istumasta ylös jos minä lähdin liikkeelle. Jee.. Remu on myös seinässä hiljaa, toisin kuin Ronja, joka haukkuu omassa ryhmässään sekä odottaessa, että suorittaessa. Remu palkkaantuu sekä namilla että lelulla, ja yritänkin palkata sitä enimmäkseen lelulla, nyt tietty vielä alussa käytetään paljon namia, kun harjoitellaan yksittäisiä esteitä. Tänään meillä oli vuorossa pituus, sekä A. Aan kiipeää hirmuvauhtia ja sitä joutuu pikkasen hihnalla rauhoittamaan, että pysyy kontaktilla. Pituuden kanssa ei ollut ongelmia ja lopuksi Remu suoriutui jopa kolmen esteen yli, eli ensin aita, sitten pituus ja lopuksi aita. Ok nämä oli kaikki suorassa linjassa, mutta kumminkin. Mamman riemu oli rajaton, kun herra kiisi esteet hienosti yli..

5 kommenttia:

  1. Remu on aika jätkä, pompahtelee komeasti. Kyllä ne kepitkin alkaa sujua, hiukan lisää kuivaharjoittelua emännälle ;D nimim. kuka menikään itse täysin solmuun vastaavassa tilanteessa

    VastaaPoista
  2. Anna; Remu innostuessaan omaa myös pientä pomppuominaisuutta. Mun on keppejä tosi vaikee hahmottaa, kun ollaan Ronjan kanssa ne tehty verkoilla, mutta ehkä mä joskus opi..

    Nunonen; kiitos, yritän päivittää tätä useammin.. :)

    VastaaPoista
  3. Remuhan on aloittanut sitten vahvasti agilityuransa :) Meilläkin kepit vielä hyyyyvin vaiheessa, kun mun oma koordinaatio ei ole aina niin hanskassa. Mutta hauskaa on ja sehän se taitaa olla tärkeintä!

    VastaaPoista
  4. Näin on, kivaa pitää olla molemmilla ja ainakin meillä kaikilla on kivaa, paitsi silloin kun Ronja kiljuu, niin etten kuule omia ajatuksia, mutta yleensä on siis kivaa.. Remun kanssa on jotenkin hauskempaa, kun se on hiljaisempi kaveri.. sori Romppe.. :)

    VastaaPoista